Nyt on Lounais-Kamputsean aika!

Jo pitkään olimme miettineet raamattukoulun puitteissa tutustumismatkan tekemistä naapurimaahan Kamputseaan Kohkongin kaupunkiin, joka sijaitsee aivan Kaakkois-Thaimaan rajan tuntumassa. Aivan viime vuosiin asti sinne on päässyt vain veneellä, mutta pari vuotta sitten valmistui noin kilometrin pituinen silta, mikä helpottaa liikkumista. Kun Ari Parviainen sai Jumalalta näyn mennä sinne noin kuusi vuotta sitten, emme olisi arvanneet, että siitä tulisi myös Bangkokin raamattukoulun lähetystyöhön tutustumiskohde.

Sademetsäaluetta

Kun teimme matkaa 8.10.2004 ja saavuimme kauniin sään vallitessa Kamputsean rajalle, huomasimme, että täällähän on tosi vehreätä. Missä ei metsää ollut raivattu, ei sinne ollut menemistä ilman vesuria. Emme olisi uskoneet, että sen puolen tunnin aikana, jona viisumiasioita selvittelimme, vettä tuli niin, että saimme nilkkoja myöten kahlata autoon. Sateen ropistessa ajoimme pimeän tullen kaupunkiin, mikä on noin 12 kilometrin päässä rajalta.

Matka neljälle saarelle!

Lauantaiaamuna Ari oli sopinut Kohkongin seurakunnan nuorten kanssa, että klo 7.30 lähdemme merelle parilla ”pikaveneellä”. Tarkoitus oli tutustua kolmeen saareen, joissa mahdollisesti tulevaisuudessa aloitetaan evankelioiminen. Neljäs saari oli jo tuttu, kun sieltä alkoi noin neljä vuotta sitten evankelioiminen. Tuntui että eivät nuo vehkeet oikein merikelpoisia ole, mutta kaipa he tietäisivät, millä voi merelle lähteä. Merimatka aamulla sujuikin hienosti tyynellä ilmalla, mutta tulo iltapäivällä olikin sitten oma kokemus, kun laineet olivat vähän korkeampia ja vene ryskytti niitä vasten.

Ko Kapi -saari oli ensimmäinen kohde. Siellä ei ollut ennen käyty. Olimme koulun pihalla, jossa Kohkongin nuoret laulattivat lapsia ja kertoivat lyhyesti Jeesuksesta. Tutustuimme myös koulurakennukseen. Se näytti siltä, että siellä ei voisi lapsia pitää päivääkään, ettei joukko sairastuisi astmaan. Koko koulu oli niin huonossa kunnossa, että kaikki luokat olivat homeen saastuttamat. Kysyimme opettajalta, milloin valtiolla on suunnitelmissa korjata tätä. Hän kertoi, että kyllä anomus on tehty, mutta päätöstä ei ole tullut. Kysyimme, voisivatko lasten vanhemmat tehdä työn talkoilla, jos saisimme materiaaliin rahat. Hän arveli, että se onnistuu!

Toinen saari, Lam Dam oli myös uusi kohde. Sielläkin kävimme koululla. Opettaja antoi heti aikaa vieraille. Taas lauloimme ja kerroimme lyhyesti Jeesuksesta. Pyysivät minuakin jotain sanomaan. Kerroin mistä olen, ja lopuksi sanoin: ”Jeesus rakastaa sinua ja minua”. Opettelimme sitä myös englanniksi. Toivotaan ja rukoillaan, että se olisi jäänyt heidän mieleensä. Koulun ulkopuolella oli tosi surullisen näköinen pikku poika, ehkä 7-8 -vuotias. Harvoin olen nähnyt niin kärsivän näköistä miehenalkua! Ehkä hän olisi halunnut kouluun, mutta jostain syystä ei ollut mahdollisuutta!? Koulussa oli maalattia, mutta seinät olivat pellistä ja katto ehjä, joten homeongelmaa ei ollut. Opettaja oli surullisena kertonut, että palkkaa ei ole tullut puolen vuoden aikana kuin kerran, noin 10 euron edestä! Kyläläiset kai antavat hänelle ruokaa, ettei hänen tarvitse lähteä pois saarelta.

Kun olimme lähdössä pois, kutsui naapuritalon väki meitä rukoilemaan pienen tytön puolesta, jonka pää oli kauttaaltaan visvan peitossa. Mikä lie tulehdus? Annoin vähän rahaa lääkkeeseen. Saa nähdä meneekö se siihen vai uhkapeliin, mikä on kirous noilla saarilla... Ei näkynyt juoppoja, mutta korttia pelattiin monessa paikassa. Se onkin yksi syy ihmisten kurjuuteen, kun ei ”ehditä” kalastamaan, vaan pitää pelata, koska on pelin himo. Jopa pienet lapset pelasivat pikkurahalla maassa, kun vanhemmat pelasivat vieressä istuma-alustalla eli laverilla!

Kolmas saari, Trui Proh oli taas alue, jossa oli käyty muutaman kerran aikaisemmin. Siellä oli 5-6 uskovaa, joita osa joukosta meni tervehtimään, ja osa jäi evankelioimaan muualle. Siellä emme käyneet koululla, koska se oli kauempana. Näytti siltä, että jopa lentopalloa pelattiin rahasta, eli väki löi vetoa siitä, mikä puoli voittaa! Se joukko, joka oli ollut tervehtimässä uusia uskovia, iloitsi siitä, että sai olla rohkaisemassa Herran omia, jotka vasta hapuilevat uutta elämää.

Neljäs saari olikin sitten Koh Srlaun saari, jossa on seurakunta ja jo kymmeniä uskovia. Työ alkoi, kun rouva Neet sai tulla uskoon Thaimaan puolella ja vapautua pahojen henkien vallasta. Kun saavuimme rantaan, uskovat olivat toivottamassa tervetulleeksi, ja muutenkin tuntui siltä kuin olisimme tulleet omiemme pariin. Söimme maittavan aterian laiturilla, johon heidän kotinsa oli tehty. Nellin mies on myös kalastaja poikiensa kanssa. Mies ei ole vielä uskossa, mutta näytti olevan iloinen vierailustamme ja palveli kaikella tavalla. Varmaan iloitsee, kun vaimo on ollut terve jo 5-6 vuotta Jeesuksen vapautettua hänet.

Hetken levähdettyämme, klo 14 maissa suunnistimme sitten kirkolle, mikä oli rakennettu pari vuotta sitten. Sinne kokoontui mukava joukko, vaikka oli lauantai-iltapäivä. Todistimme ja lauloimme tahtoen luoda rohkeutta tuolla yksinäisellä saarella asuville uskoville. Kokouksen jälkeen meidät vietiin vielä koululle. Siellä oli uusi koulu, johon ilmeisesti oli saatu rahaa. Oli ilo nähdä, että edes joihinkin paikkoihin sitä riittää. Koululla oli kai kolmisensataa oppilasta, ei siis mikään pikku kyläkoulu. Kirjastossakin oli jonkin verran kirjoja, ja varovasti kysyimme mahdollisuutta tuoda kristittyjen kirjoja sinne. Opettajat kertoivat, että siitä tulee sopia kylänvanhimman kanssa, koska buddhalaista kirjallisuutta ei ole vielä siellä.

Kun mietin tuota saaristokierrosta, tulin siihen tulokseen, että tietämättömyys ja jonkun himon orjana oleminen tuo paljon tuskaa, ei vain sille tietämättömälle yhdelle, vaan koko yhteisölle. Jospa joku nuoripari saisi sydämelleen tulla auttamaan noita ihmisiä ulkonaisesti ja myös välittämään heille evankeliumin ilosanomaa!? Esimerkiksi sairaanhoitaja, joka tuntee vähän trooppisia tauteja, voisi yhdessä rohkean kaverin kanssa lähteä liikkumaan noille alueille, missä on kymmeniä saaria ja tuhansia ihmisiä ilman toivoa paremmasta. Kulkuneuvona olisi iso vene, jossa olisi kajuutta sateen varalta. Noissa mietteissä lähdimme paluumatkalle takanamme uhkaava sade, joka yllättäisi meidät, jollemme nousisi veneisiin. Tuuli oli hivenen voimakasta, mutta vasta loppumatkasta tuntui kuin olisi kottikärryillä ajellut 50 km tuntivauhdilla, sillä vene hyppeli laineilla sellaista menoa. Ei voi muuta kuin kiittää Herraa varjeluksesta ja avusta koko kierroksen ajan. Ehdimme vielä juuri sopivasti majapaikkaan, ennen kuin alkoi todella sataa!

Kohkongin kaupunki.

Sunnuntaiaamuna kahdeksan maissa suuntasimme kohti kirkkoa. Siellä oli jo menossa Raamatun opiskelu. Kello yhdeksältä alkoi aamukokous, jossa seurakunnan nuoret johdattivat väkeä laulamaan ja iloitsemaan Herrassa. Kun rohkaistiin hivenen liikahtelemaan, tuli tunne, että olisi kai parempi, että väki olisi hiljaa paikallaan, niin voimakkaasti lattia allamme huojui! Selvisimme emmekä tippuneet alakertaan, ja sitten tuli meidän vieraiden vuoro. Todistelimme vuorollamme, ja oli siinä laulua välillä. Omasta puolestani rohkaisin janoamaan ja odottamaan lupausta Pyhästä Hengestä, jonka Jeesus lupasi omilleen. Vittajan, raamattukoulumme oppilasvalvojan, saarnan jälkeen taisi koko joukko tulla esille ja polvistui odottaen Herran kosketusta tavalla tai toisella. On todella liikuttavaa nähdä vähän aikaa uskossa olleiden niin kokosydämisesti janoavan apua Häneltä, jolta uskovat nyt sen tulevan!

Tuo Kohkongin seurakunta on koko Lounais-Kamputsean työn tukipaikka. Saakoon Herra vahvistaa Sairyania perheineen, että jaksavat taistella eteenpäin. Heillä on apunaan pari tyttöä, jotka olivat meidän tulkkeinamme myös tuon matkan aikana. Arkisin heillä on lastentarha, ja he myös opettavat englantia nuorille. Heillä on näky viedä evankeliumin sanomaa naapurilääniin. Rukoillaan voimaa ja terveyttä Sairyanille ja koko tiimille. Rukoillaan myös Arille voimaa ja viisautta olla apuna toteuttamassa apostolista kutsumusta tuossa osaa Kamputseaa.

Uskoisin tuon matkan olleen avartava oppilaillemme ja myös rehtorillemme Prathumille, jolla on huoli siitä, että voisimme jakaa oikeanlaista tietoa raamattukoulun oppilaille, jotka sitten koulun päätettyään menevät sinne, minne Herra johdattaa. Minulle tuo matka oli todella avartava, kun taas kerran sain nähdä, että kun lähetti on kuuliainen kutsulleen, Herra tulee mukaan ja tulosta syntyy. Enemmän vain tulisi rohkaista niitä, joilla on armoitus uuden työn avaamisessa, että jaksaisivat mennä eteenpäin.

Mukana olleena

Seppo Tourunen