Rauhan tervehdys, Tapio ja Karstulan
ystävät!
Kiitos viestistäsi! Yritämme mennä eteenpäin pikku hiljaa. Pojat lähtivät vaimoineen kotiin viime yönä,
oli ihan kiva kun olivat käymässä. Kiitimme Jumalaa, ettemme menneet Rabille
vaan Ko Samuille juuri tuona aikana, kun tuo hyökyaalto tuli tuonne
länsipuolelle etelä-Thaimaata. Jos olisimme menneet, olisimmeko enää hengissä?
Avustustoiminta on käynnissä koko ajan.
Thailaiset ovat keränneet tavaraa rekkalasteittain ja vieneet etelään. Kun
tulimme pois Ko Samuilta, ainakin 50 kuorma-autoa tuli vastaan avustuskuorman
kanssa. Thailaisille on luonnollista auttaa hädänalaisia, koska he ovat
omaksuneet ajatuksen hankkia hyvän osan tekemällä hyviä tekoja.
Meidänkin lähettejämme on ollut ja on
edelleen etelässä. Suurimmalta osin he ovat kierrelleet sairaaloissa ja
sellaisissa paikoissa, missä ovat tapailleet suomalaisia auttaen heitä eri
asioissa etelä-Thaimaassa ja täällä Bangkokissa.
Pariin kertaan olemme olleet täällä
raamattukoululla purkupalaverissa ja suunnittelemassa, miten Fida voi olla
mukana avustamassa. Päätettiin olla yhteistyössä Food for the Hungry
Internationalin kanssa. Sillä on kontaktit thailaisiin seurakuntiin etelässä,
joten meidän ei tarvitse etsiä yhteistyökumppaneita. Petri B., Karvosen Helena ja Arto olivat käyneet
juuri niillä alueilla, jonne olimme suunnitelleet ohjata apua eli Phuketin
pohjoispuolella. Rukoilkaa, että tuo auttava käsi saa avata thailaisten sydämiä
myös evankeliumille, erikoisesti muslimien keskellä.
Tässä thailaisessa Prasiri-seurakunnassa
kerätään uhri myös ensi sunnuntaina etelän kärsiville. Saarnaaja Prathum
muistutti, että tällä viikolla paastotaan kaikesta sellaisesta, mikä ei ole
välttämätöntä, esim. Pepsistä, uusista vaatteista, karkeista jne. Annetaan se rakkaudenosoituksena lähimmäisille,
jotka ovat kaikkensa menettäneet. Muutkin seurakunnat ovat lähteneet mukaan.
Kiitos, kun muistatte rukouksin, että
saamme viisautta viedä apua eteenpäin. Ensi viikolla on täällä
työntekijäpäivät. Odotamme yli sataa työntekijää ja vanhinta mukaan vuotuisille
päiville. Saakoon Herra siunata nuo päivät! Samalla jaetaan myös arvosanat 25
työntekijälle, jotka ovat opiskelleet Raamattua. Se on thailaisille tärkeää,
että on jokin todistus, kun ovat opiskelleet. Kurssi jatkuu taas sitten
seuraavalla viikolla maaliskuun kolmannelle viikolle.
Rakennusprojektin tulisi alkaa heti
työntekijäpäivien jälkeen, katsotaan mitä tapahtuu...
Kiitos kun muistatte rukouksin, etta voimme
toteuttaa Herramme tahtoa päivittäin.
Uudenvuoden terveisin
Seppo & Aila