Uutisia Bangkokin Raamattukoululta

 

    Helteisessä Bangkokissa eletään buddhalaisen kalenterin mukaan nyt vuotta 2548. Vuosirytmi on täällä tropiikissa vähän erilainen; vuodenaikoja on vain kolme. Suomen kesälomaa vastaava kuuman kauden loma päättyi juuri, ja Bangkokin raamattukoulullakin alkoi uusi lukuvuosi maanantaina 30.5.

 

Elämää koulussa

 

    Raamattukoulussa on opiskelijoita noin 30, joista 14 on uusia, ensimmäistä vuottaan aloittavia. Opiskelijat majoittuvat koulun asuntolassa ja osallistuvat käytännön töihin siivouksesta tiskaukseen. Vakituiseen henkilökuntaan kuuluu Tourusen lähettipariskunnan lisäksi 8 thailaista sekä lähetystyöharjoittelijat Saara ja Markus Nordblom. Koulun rehtorina toimii thailainen Prathum Charoenroop. Uudisrakennusprojektin vuoksi raamattukoululla on puutetta tiloista, joten vierailevia opettajia majoitetaan myös vieressä sijaitsevan Thaimaan suomalaisen koulun huoneissa.

    Kouluviikot aloitetaan maanantaiaamun paastolla ja rukouksella. Viikonloppuna oppilaat ovat eri seurakunnissa auttamassa ja tulevat kouluun takaisin sunnuntai-iltana. Osa oppilaista jää raamattukoulun yhteydessä toimivan Prasiri-seurakunnan avuksi ja kiertää lähiseurakunnissa laulamassa ja todistamassa. Raamattukoulun johtaja Seppo Tourunen sanoo antavansa mielellään opiskelijoille puhujavastuita, niin että he pääsevät kokeilemaan armoitustaan.

    Tähän asti raamattukoulu on itse myöntänyt neljävuotisen ohjelman suorittaneille oppilailleen Bachelor of Arts -todistuksen. Nyt opetusohjelmaan on vähitellen tulossa muutoksia niin, että kahden vuoden opiskelun jälkeen oppilas saa diplomin, ja sen jälkeen hän voi halutessaan jatkaa seuraavat kaksi vuotta Global Universityn opetussuunnitelman mukaan saaden Bachelor of Arts in Theology -tutkinnon. Tähän ollaan siirtymässä, koska tutkinnosta halutaan saada kansainvälisesti vertailukelpoinen.

    Oppilaskohtainen lukukausimaksu on n. 7500 bahtia (n. 150 e) sisältäen mm. opiskelijan vakuutuksen. Suurin osa opiskelijoista saa kurssimaksunsa kotiseurakunnasta tai vanhemmiltaan, mutta osa tarvitsee ulkopuolista tukea. Summa kattaa kuitenkin vain puolet todellisista kustannuksista; loput raamattukoulun rahoituksesta tulee uhrituloista ja lahjoituksista niin Thaimaasta kuin Suomesta. Tavoitteena on ollut kulujen jakaantuminen puoliksi Suomen ja Thaimaan välillä; joskus tähän päästään, mutta aina ei onnistuta. Jumala on kuitenkin auttanut niin, että aina on päästy eteenpäin!

 

Surua

 

    Juuri ennen koulun alkamista saimme järkyttävän suruviestin Pohjois-Thaimaasta; Apisorn-niminen 22-vuotias opiskelija, joka olisi tullut aloittamaan neljättä vuotta, oli kuollut tapaturmaisesti. Häntä jäivät suremaan nuori vaimo sekä 1,5 vuoden ja 6 kk ikäiset lapset. Täällä ei koskaan voi olla varma siitä, mikä on loppujen lopuksi vahinko ja mikä ei, mutta kuulimme että Apisorn oli ollut yöllä kalastamassa miesporukassa ja oli sukeltanut veteen, jolloin veteen ammuttu nuoli oli osunut häneen. Perhe tarvitsee esirukousta.

 

Juhlan aika

 

    Keskiviikkona 1.6. vietettiin tavallisuudesta poikkeava iltatilaisuus; iloitsimme koulun opettajista jotka olivat saaneet tutkintoja valmiiksi. Englanninopettaja Sairung Bunphong (os. Sittikunkaew) on Global Universityn historian ensimmäinen thailainen B.A. -tutkinnon suorittanut. Sairung opiskeli vuoden myös Suomessa, Iso Kirja -opiston englanninkielisellä linjalla. Lisäksi Opart Kunthapan, Kasem Chansong, Katchon Puupaan, Chamlong Charoenroop ja Santisuk Thamwiwornkul olivat valmistuneet Bangkokin Assemblies of God:in raamattukoulusta.

    Thaimaassa tutkinnon suorittaminen on todella arvostettu asia ja suuri juhla, johon osallistuu koko suku. Nyt pidimme pienemmän juhlan, jossa iloitsimme yhdessä valmistuneiden kanssa ja siunasimme heitä.

 

Kiitokset

 

    Raamattukoulun henkilökunta ja oppilaat haluavat välittää sydämelliset kiitokset Teille kaikille, jotka olette tukeneet koulua. Avustustarve on vielä ajankohtainen erikoisesti tuon rakennushankkeen suhteen; rahoituksesta puuttuu vielä n. 8000 euroa. Rakennukseen tulee pari perheasuntoa, 6 yksiötä ja pari toimistoa, ja tällä hetkellä ollaan aloittamassa katon tekoa. Kiitos kun muistat rukouksin, ettei meidän tarvitsisi ottaa lainaa, vaan saisimme tarvittavat varat 2 kuukauden sisällä.

 

Kiitosaiheita

- olemme selvinneet kaikista velvoitteista, eikä meidän ole tarvinnut ottaa lainaa vielä

- uudet opiskelijat, hienoa työn tulevaisuuden kannalta on myös se, että poikia on yli puolet opiskelijoista

 

Rukoushaasteita

- Oppilaiden käyttöön tarvittaisiin 6 uutta tai vähän käytettyä tietokonetta, tällä hetkellä niitä on vain 4

- Jumalan hengen läsnäolo ja johdatus alkaneen lukuvuoden aikana opiskelussa ja evankelioinnissa

- Rakennushankkeen saaminen hyvin päätökseen

- Uuden rakennuksen sisustaminen.

 

PS.

    Yllä olevan tekstin kokosi Saara Nordblom. Haluamme vielä kiittää Teitä kaikkia, jotka olette tavalla tai toisella olleet mukana Bangkokin Raamattukoulun tukemisessa, niin yleiskuluissa kuin rakennusprojektissa! Emme tiedä milloin pääsemme käymään Suomessa, koska tuo rakennus on vähän myöhässä aikataulusta. Tarkoitus oli elokuussa, mutta voi mennä syyskuulle.

 

    Siunausta ja voimia ja oikein hyvää kesää!

 

10.6.2005

Seppo & Aila